Täällä taas😊 Otin aikalisän – en pelkästään blogista vaan kaikesta. Kesällä pidin lomaa surusta, kuitenkin samalla käyden läpi edellisen kesän tapahtumia. Ei niistä ajatuksista kokonaan eroon ajatuksissa pääse – eikä kuulukaan päästä. Mutta pidin itseni kiireisenä keksimällä jos jonkinlaista puuhaa kotona.
Olen nyt loman jälkeen käynyt muutaman viikon keskustelua itseni kanssa alkavasta syksystä ja arjesta. Jollain tasolla olen valmis aloittamaan poikani kuoleman jälkeen jälleen arjen. Uuden arjen. Enkä minäkään ole enää sama kuin olin puolitoista vuotta sitten. Lapsen menettäminen aiheuttaa usein identiteettikriisin ja muuttaa ihmistä.
Olenko valmis aloittamaan arjen, jatkamaan elämää? Koko viime vuoden olen elänyt kuin sumussa ja toiminut jokin automaatio päällä. Riittääkö voimani nyt ottamaan ohjat taas käsiini? Mitä asioita haluan arkeeni ja elämääni kuuluvan? Mille asioille olen valmis antamaan aikaani, rahaa tai voimavarojani? Mitkä asiat antavat minulle voimavaraa jaksaa? Mitkä ovat tavoitteitani? Mistä olen valmis tinkimään, jos en jaksa?
Käytännössä siis ihan tavanomaisia ajatuksia, mutta koska elämäni on ollut yli vuoden tauolla ja vuoden sisään on tapahtunut isoja asioita, ei mikään ole enää itsestään selvää ja asiat ovat saaneet uusia merkityksiä.
Kysymykseen ”olenko valmis aloittamaan jälleen arjen ja elämän” en pysty varmaksi vastaamaan kyllä. Mutta olen siitä huolimatta päättänyt tehdä sen, sillä elämän on jatkuttava.
20 teemaa, jotka kuuluvat arkeeni tänä syksynä:
Alla luetellut asiat ovat siinä järjestyksessä, jossa ne mieleeni juolahtavat. Näitä samoja teemoja tulen varmasti käsittelemään myös täällä blogissa. Ja tärkeimmän jätän mainitsematta listauksessa eli perheeni. Se on elämäni – ei asia, jonka valitsen kuuluvan elämääni.
1. Työ – Viime keväänä työnkuvani muuttui merkittävästi. Samalla sain mahdollisuuden ottaa hetkellisesti töiden suhteen kevyemmin. Ei ollut kiirettä eikä työpaineita. Nyt olen valmis alkaa rakentamaan uutta rooliani ja ottamaan sen haltuun; tehdä roolistani ja työstäni mieluisan. Eli on aika taas panostaa uraani. Seuraavat asiat liittyvätkin sitten ammatilliseen kehittymiseen.
2. Parannan englannin puhumista – Käytän työssäni lähes päivittäin englantia, mutta olen oikeasti umpisurkea puhumaan sitä 😊 Saan kyllä sanottua asiani, kun pakko on. Mutta uusi roolini vaatii entistä enemmän englanniksi kommunikointia eri henkilöiden kanssa, joten nyt on aika panostaa siihen. Ja sanoisin, että uralla etenemisen kannalta suurin heikkouteni on huono englanninkielentaito.
3. Parannan esiintymistaitoa, aktiivisuutta ja roolin ottamista – Perus introverttina olen opetellut näitä taitoja jo useamman vuoden. Ja niissä on edelleen kehitettävää. Etenkin viime vuonna helposti vetäydyin, sillä surun keskellä kaikki sosiaalinen väsytti ja vei paljon energiaa. Tämä on asia, jonka aion nyt korjata ja jota haluan kehittää tietoisesti.
Ja vielä muutama yksittäinen kehitys-/opiskelukohde liittyen työhön:
4. ChatGPT:n tehokkaampi käyttö
5. Excel Pivot-taulukot
6. Qlik Sence
Seuraavat asiat voisin kerätä otsikon ”koti” alle:
7. Asunnon oston edistäminen – Olemme tehneet päätöksen ostaa nykyinen vuokra-asuntomme asap. Tapahtuuko kauppa jo tänä syksynä vai vasta ensi keväänä riippuu paristakin asiasta. Mutta nyt on tarkoitus pian arvioituttaa asunnon arvo ja sen jälkeen päästä sopimaan kauppahinnasta sekä neuvottelemaan pankin kanssa lainasta. En malttaisi odottaa enää hetkeäkään sitä, että pääsen remppaamaan täällä.
8. Kylppäriremppa – Vuokra-asuntomme kylpyhuone olisi pitänyt remontoida jo vuosi sitten, mutta en olisi silloin mitenkään jaksanut muutaman viikon evakkoa omasta kodista tai elämää ilman omaa kotisuihkua. Olen kuitenkin jo pitkään suunnitellut millaiset laatat ja ovet ja valaistus ja ja ja… 😊 Kylppärirempan tulemme toteuttamaan heti asunnon oston jälkeen, kunhan vain pankki on samaa mieltä 😊 Muut isommat remontit, kuten keittiön uusiminen, joutuvat odottamaan niihin säästämistä.
9. Tavaroiden karsiminen ja järjestely – Olen täysin hurahtanut tavaran hallintaan kesän aikana. Vielä olisi muutama kaappi ja hylly järjestämättä. Olen kokenut sen todella terapeuttiseksikin.
10. Sisustaminen – Vietän paljon aikaa kotona, joten haluan, että se on paikka, jossa on hyvä olla ja jossa on kaunista.
11. Kapselivaatekaapin rakentaminen – Aloin toteuttamaan kapselivaatekaappiajatusta jo yli vuosi sitten. Vaatehuoneeni sisältö ei kuitenkaan vielä ole riittävä eikä toimiva. Olen useita kertoja viikossa tilanteessa, että en löydä sopivaa päälle pantavaa. Tein päätöksen, että seuraavan vuoden ajan ostan joka kuukausi 1–2 vaatetta (riippuen rahatilanteesta ja tarpeesta). Vaatehankintojen tulee olla harkittuja, vaatteiden laadukkaita ja mielellään moni myös kotimaisia. Niiden tulee olla minulle täydellisiä eli ”ihan kiva” -vaatteet saa jäädä kauppaan, sekä niiden tulee tuottaa minulle iloa (Konmarituksen periaate).
Toki shoppailu vie rahaa, mutta myös antaa pitkäaikaista mielihyvää, kun sen tekee oikein. Ja väitän, että vaatteilla on monesti myös merkitystä työn kannalta. Olen joskus kuullut neuvon: Pukeudu siten kuin pukeutuisit työhön, jonka haluat, äläkä kuten siihen, jossa nyt olet.
12. Ruoka – totta kai ruoka kuuluu kaikkien arkeen, mutta minulle se on tärkeä asia. Pidän hyvästä ruuasta. Viikonloppukokkailu on minun ja mieheni yhteinen harrastus ja intohimon kohde. Suunnittelen aina viikon ruokalistan ja teemme viikon ostokset kerralla. Haluan, että ruoka on monipuolista, sisältää paljon kasviksia ja se on kotimaista. Arkiruuan tulee olla jokseenkin simppeliä ja pyrin välttämään arkisin punaista lihaa. En varsinaisesti pyri säästämään ruokakuluissa, mutta käyttämällä kauden kasviksia ja hyvällä suunnittelulla säästöä kyllä syntyy. Viikonloppuruokiin ehkä sitten kuluukin ne säästöt 😊 Joka tapauksessa nautin ruokalistan suunnittelusta.
Ja vielä henkistä ja fyysistä hyvinvointia tukevat teemat:
13. Aloitan dieetin 1.9. – Perinteinen kesäkilojen tiputtamisprojekti 😊
14. Lopetan tupakan polton 2.9. – Huh! Mutta jos olen ”selvinnyt” lapseni kuolemasta, luulisi tupakan lopettamisen olevan pikkujuttu. Motiivina on pitkälti taloudelliset syyt. Tupakka on nykyään ihan järjettömän kallista. Ja se miksi vasta 2. syyskuuta johtuu seuraavasta…
15. Elokuun pimeät illat –Olen varannut elokuun illat sille, että istun takapihallamme kynttilöiden valossa ja vietän aikaani edesmenneen poikani ja surun kanssa. Kuten tein viime elokuussakin. Kuutelen biisejä, jotka muistuttavat hänestä ja itken. Ja poltan tupakkaa.
16. Bloggaus –Olen nyt miettinyt sitä, että onko minulla todella aikaa ja voimavaroja tähän ja tullut siihen tulokseen, että haluan ehdottomasti jatkaa bloggaamista. Mutta tulen olemaan armollinen itselleni sen suhteen, etten ota mitään pakkoa kirjoittaa vaan kirjoitan silloin, kun tunnen siihen tarvetta. Silloin se on asia, joka tukee jaksamistani eikä päinvastoin.
17. Vapaaehtoistyö – Haluan ehdottomasti käyttää kokemuksiani muiden auttamiseen. Olen liittynyt yhdistykseen, jota kautta saan toivottavasti mahdollisuuden auttaa ja tukea muita vanhempia, jotka menettävät lapsensa päihteille. Tälle asialle mielelläni annan aikaani.
18. Virkkaus – Tämä on myös asia, jonka keksin kesällä aikani kuluksi. Olen viimeksi virkannut jotain alakouluikäisenä. Ja nyt päätin virkata torkkupeiton. Sain kesällä jopa kahden isoäidin neliötä virkattua. Ja nyt minua odottaa muovipussillinen lankoja, joten ei kai auta muu kuin jatkaa joku päivä. Virkaaminenkin on kuulemma terapeuttista.
19. Fyysiseen hyvinvointiin panostaminen – Liikunta on ollut jo monta vuotta se asia, josta olen tinkinyt ruuhkavuosien keskellä. Nyt terapeuttini käskystä sisällytän arkeeni lenkkeilyä sekä hengitysharjoituksia. Lisäksi Floats rentoutuskellunta on pakko päästä testaamaan 😊
20. Sijoittaminen – Kuten jo eräässä aikaisemmassa julkaisussa kerroin, että olen ollut alkuvuoden sijoittamislakossa kerryttääkseni asuntosäästötiliäni. Ei minulla edelleenkään ole paljoa laittaa sijoituksiin, koska asunnon osto on ihan lähellä, mutta jos edes muutaman kympin kuukaudessa.
Ja vielä extrana #21: Lukeminen – Motivaation lisäämiseksi ja säilyttämiseksi haluan lukea/kuunnella näihin teemoihin liittyviä, motivoivia self help -kirjoja
Toivottavasti sinullakin on arjen ja syksyn alkaessa hyviä suunnitelmia parantaa elämääsi ainakin jollain osa-alueella ❤

Jätä kommentti